Veljesten omasta lapsuudestaan kertomat tarinat tarjoavat tositapahtumiin perustuvan aikamatkan 1960- ja 1970-luvuille. Parkanolaisessa maalaiskylässä elämä perustui maanviljelykseen ja karjanhoitoon. Lähes jokaisessa navetassa oli lypsäviä lehmiä, nuorta karjaa ja karsinassa kasvoi possu arkiruoaksi ja joulupöytään. Puurot keitettiin oman maan kaurasta litistetyistä ryyneistä ja eläimille syötettiin kotitarvemyllyssä jauhettua viljaa lähipellosta. Luonto oli lähellä, osana ihmisiä ja elämää. Vaikka elo oli vaatimatonta, se oli myös rikasta ja antoisaa. Köyhyyttä ei ollut, mutta tuhlailuunkaan ei sorruttu. Hankittiin sitä, mitä tarvittiin. Dramatisoiduissa tarinoissa vanhempien maailmassa on tärkeää työn kunnioitus, oikeudenmukaisuus, rajat ja tekemiseen kannustaminen. Poikien touhuilusta välittyy elämisen riemu ja lupa tehdä asioita. Nuorten vahva ystävyys kala- ja metsästyskaveriin Mattiin rikastaa kertomuksia ja tuo mukaan perisuomalaisia piirteitä. Pohjoissatakuntalainen murre värittää tarinoita omalla voimallaan.
